Geoinformatiikan merkitys yhteiskunnassa kasvaa

Kirjoittajat

  • Petteri Muukkonen

Abstrakti

Paikkaan sidotun tiedon merkitys on ollut jo jonkin aikaa hyvässä nosteessa niin yhteiskunnassa kuin tutkimusmaailmassakin. Esimerkiksi monilla yhteiskunta-, ihmis- ja ympäristötieteellisillä aloilla on havahduttu geoinformatiikan tarjoamiin aineistollisiin, menetelmällisiin, analyyttisiin ja visualisointiin liittyviin mahdollisuuksiin. Lisäksi paikkaan sidottu tieto koskettaa yhä enemmän tavallisia kansalaisia. He esimerkiksi käyttävät puhelimissaan sovelluksia, jotka rekisteröivät tai hyödyntävät sijaintitietoa. Usein sijaintitieto helpottaa käyttäjän arkea esimerkiksi tämän etsiessä lähellä olevia palveluita tai suunnitellessa kulkureittiään. Digitaalisen spatiaalisen informaation tarve kasvaa siis eri tahoilla. Tämän myötä myös alan osaajia tarvitaan yhä enemmän. [...]

Osasto
Pääkirjoitukset

Julkaistu

2019-01-08